torstai 13. lokakuuta 2016

Todennäköisesti lavastettu hätätilanne Kalliossa torstaina 29. syyskuuta

Kalliossa järjestettiin minun nähden torstaina 29.09.2016 lavastettu hätätilanne. Kuten Tilannehuone-sivullakin lukee, Kolmannella linjalla ei ollut silminnäkijän mukaan mitään tuolloin tehtävää, vaikka paikalla oli Kallion pelastusaseman autoja. Itse näen asian näin: joko koko hälytys oli tekaistu pelastuslaitoksen toimesta tai sitten joku todennäköisesti vainoamisverkostoon kuuluva henkilö oli tehnyt väärän hälytyksen.
















http://www.tilannehuone.fi/tehtava.php?hash=6675d70a70b80b1b488b6fdeb12c130c

Oletettu hälytys oli siis tehty klo 14:15. Kun olin menossa apteekkiin Hakaniemen Ympyrätaloon ja tulin sen viereen klo 14:25, huomasin, että Toisen linjan varrelle oli pysäköity palopäällikön auto, sen perään paloauto ja toiselle puolelle tietä ambulanssi. Sitten pelastusaseman suunnalta tuli nostolava-auto, joiden perään ne lähtivät ajamaan kohti Kolmatta linjaa, jossa oletettu hätätilanne oli. Perässä tuli vielä poliisimaija (tunnus 203), joka laittoi vilkut päälle ajettuaan minun ohi.



Kävin katselemassa, mitä paikalla tapahtui ja otin kuvia. Alla sarja klo 14:35-14:37 otettuja kuvia:
























Ei siellä tosiaan mitään hätätilannetta tai pelastustehtävää näyttänyt olevan. Kun olin kävellyt takaisin alas Toiselle linjalle klo 14:39, sama ambulanssi (tunnus HE1322) kuin yllä oli pysäköity Kallion terveysaseman viereen, josta se lähti liikkeelle ja ajoi ohi jatkaen Siltasaarenkadulle.





















Klo 14:40 ohi ajoi poliisimaija (tunnus KJ200) kääntyen Porthaninkadulle ja kohti tapahtumapaikkaa.





















Lähdin sitten kauppaan Hakaniemen S-Marketiin. Paikalle tullessani klo 14:45 sen viereen oli pysäköity vartiointiliikkeen ISS pakettiauto (rekisterinumero MLK-212).




















Kun olin tullut kaupasta ulos, poliisimaija ajoi ohi kääntyen Hakaniemenrannalta Siltasaarenkadulle klo 14:59. Auton tunnus oli sama (107) kuin tasan kaksi viikkoa aiemmin Hakaniemenrannalla Metallitalon edessä poliisin järjestämässä todennäköisesti lavastetussa tilanteessa.




















Perässä tuli vielä pelastuslaitoksen pakettiauto klo 15:00.




















Julkaisin äsken kirjoituksen, jossa on selitetty, miten poliisin muiden viranomaisten ja yhteisön kanssa yhteistyössä tapahtuvan "ennalta estävän toiminnan" nimikkeen alla voidaan periaatteessa toteuttaa tällaistakin vainoamista, kun sen kohde on leimattu ensin "vaaralliseksi" tai "uhaksi yhteisön turvallisuudelle":

http://indietarget.blogspot.fi/2016/10/poliisin-ennalta-estava-toiminta.html

Kannattaa lukea myös norjalaisen riippumattoman journalistin Reidar Visserin artikkeli aiheesta:

http://indietarget.blogspot.fi/2016/06/police-stalking-and-community-policing.html
https://fightgangstalking.files.wordpress.com/2013/05/an-introduction-to-police-stalking.docx

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti